Nico Lamminparras
Sotilasasiantuntija, väitöskirjatutkija
Kun Gagauzian alue Etelä-Moldovassa 23 pnä joulukuuta 2025 juhlisti 31-vuotista autonomiaansa, seremonian avasi Moldovan hymni – mutta sitä seurasi heti Gagauzian haikea vastaava (GRT 2025). Tämä järjestely sinänsä palautuu autonomiasäädöksiin 1994. Sen sijaan avaussanat gagauziksi ja varsinkaan puheet venäjäksi eivät jättäneet epäilystä gagauzien omakuvasta. Mainittakoon, että jatkossa kommentoimani başkanin eli aluejohtaja Evghenija Guţulin tervehdyksen luki Toimeenpanevan komitean (aluehallituksen) I varapuhemies Ilja Uzun (АТО 2025); hän sijaistaa seitsemän vuoden vankilatuomiota kärsivää başkania tuleviin, erillisessä työryhmässä sovittaviin vaaleihin saakka. Tätä oikeusvyyhtiä sekä alueparlamenttivaaleja käsittelen kutakin myöhemmin erillisissä artikkeleissa, mutta olennaista on, että gagauzien näkemys on yksiselitteinen. Guţulin sanat kohottivat ensin yleisön spontaanit aplodit, joita vain enensivät Uzunin kehotus tuenosoitukseen. (GRT 2025.)
Venäjänkielisessä tervehdyksessään Guţul korosti myönteisessä sävyssä päivän ”valtavaa merkitystä” sekä autonomialain suomaa ”valtavaa potentiaalia” (Гуцул 2025). Sen sijaan venäjäksi painokkaasti artikuloiden Uzun kertasi gagauzien kivuliaankin tien kansakunnaksi. Erityisesti hän kiitti autonomian ”perustamisen isiä ja veteraaneja” siitä, että he asettuivat puolustuskannalle ja siitä, että nämä ”lahjoittivat” kansalleen oikeuden säilyttää kulttuuriperimänsä. ”Me gagauzit olemme vähälukuinen kansa – mutta kansa. Sellaisena meitä myös on pidettävä!”. Ei vähemmän kirkkaina kuvastuivat autonomian turvat: ”Venäjä ja Turkin tasavalta, ne ovat ystävämme — veljemme. Ne auttoivat ja yhä auttavat meitä.” Varapuhemiehen sanoin gagauzit eivät kuunaan tätä unohda. (GRT 2025.)
Ero kahden ystävän välillä on tosiasiassa selvä. Siinä missä Turkki lähinnä edistää gagauzikieltä ja kulttuuria (Bejan 2022, 243–249), autonomian varsinaiset poliittiset pyrkimykset suuntautuvat itään. Ensiksi, kuten juhlavat sanat osoittavat, gagauzien pääkielenä toimii venäjä; sillä lapset myös käyvät koulunsa (Гагаузия-ОИ). Toiseksi, niin kevään 2014 neuvoa-antavassa kuin lokakuun 2024 valtakunnallisessa kansanäänestyksessä gagauzeista 95 prosenttia torjui Eurooppa-lähentymisen (Lamminparras 2025a, 9; Moskova ja Moldovan EU-referendum ks. esim. ibid. 2025b; Putin ja Moldovan nykyasema ks. ibid. 2024, 106–108, 111–112).
Kolmanneksi, Moldovan syksyn 2025 vaalit – joita länsimedia yleensä manasi maan kuolinkelloksi Moskovan ja Brysselin välillä (esim. Rainsford 2025; TVP 2025) – noudattivat Gagauziassa tuiki identtistä jakaumaa. Hyväksytyistä 57 147 äänestä EU-mielinen valtapuolue PAS keräsi ainoastaan 1825 kappaletta eli 3,2 prosenttia. Pääoppositio – Venäjä-mielisten sosialistien, itämyönteisten kommunistien ja vaalien alla kielletyn Moskova-mielisen pienpuolueen liitto – yksin kerrytti rapiat 82 prosenttia. Mikäli huomioimme kaikki parlamenttiin nousseet ryhmät, itään katsovaa oppositiota Gagauziassa kannattaa 94,8 prosenttia. (CEC 2025.) Neljänneksi juuri moldovalaispoliitikkojen kansallismielisyys, toisin sanoen romaanis-läntisen perimän korostus, 1980-luvun loppuvuosista lukien johti gagauzit vakavaan konfliktiin pääkaupungin kanssa ja lopulta itsehallintolakiin joulukuussa 1994.
Tässä Gagauzia-historiikkini toisessa osassa lähestyn nimenomaan gagauzien itäistä suuntaumusta ja sen taustoja. Jatkaen karkeasti ykkösosan päätepisteestä uudella ajalla, tämä kirjoitus valaisee ensin gagauzien kohtalonyhteyttä keisarilliseen Venäjään. Se esiintuo gagauzien kokemuksia Romanian kuningaskunnan aikana 1918–1940 ja 1941–1944 sekä Moldovan neuvostokaudella 1940–1941 ja 1944–1991; erityishuomio kiinnittyy toteutuneen kansallisuus- ja kulttuuripolitiikan paradokseihin. Ykkösosan tavoin aineisto palautuu Gagauzian hallinnon viestintään, omaan kenttätyöhöni ympäri Moldovaa vuodesta 2011 alkaen, keskusteluihin Comratin paikallishistoriamuseon henkilökunnan ja kadunihmisten kanssa sekä monikieliseen tutkimuskirjallisuuteen. Metodiikaltaan historiikin osat ovat yhtenevät, so. hyödynnän Fairclough’n varhaista diskurssianalyysiä konkreettisten sanavalintojen sekä sosiaalis-poliittisen vaikutuksen näkökulmasta (Fairclough 1992, 1, 38, 62–63, 87). Täten hahmottuvat ne historialliset seikat, jotka selittävät Gagauzian vahvaa sitoumusta itään, Uzunin termein ”veli” Venäjään.
Rajamaan viljelijät
Tämän päivän gagauzit polveutunevat niistä heimolaisistaan, jotka toistuvien Venäjän ja Turkin sotien aikana siirtyivät ottomaanien Tonavan-vasalliruhtinaskuntiin Valakiaan ja Moldaviaan. Pietarin hovi pyrki asuttamistoimillaan monipuolistamaan (hajottamalla lisäämään?) miehittämiensä maiden etnistä jakaumaa. Bolhradiin Ukrainaan aivan nyky-Moldovan viereen syntyi merkittävä bulgaarikeskittymä. 1700-luvun loppuun mennessä myös pari tuhatta gagauzia siirtyi Budžakiin. (Dulgheru 2016, 196, 198.) Kenties näistä ajoista voi turvallisesti sanoa, että uskonnonharjoitukselle suosiollisemmat olosuhteet vetivät ortodokseja Venäjän valtapiiriin. Autonomian pääkaupungissa Comratissa ilmiötä kuvattiin silti lakonisesti. Kertoman mukaan marsalkka Kutuzov siirrätti nogailaiset tataarit Krimille sekä tuotti tilalle gagauzeja ja bulgaareja.
Varsinaisen maahanmuuttoaallon käynnisti Bessarabian liittäminen keisarikuntaan vuonna 1812. Tuolloisissa oloissa Aleksanteri I:n suhteellisen liberaali politiikka tähtäsi väitetysti Budžakin kristittyjen maahanmuuttoon (Гагаузия-Ист). Todennäköisesti toinen peruste oli muokata maaperää suosiolliseksi keisarikunnan edelleen laajenemiselle. Merkillepantavaa yleisesti ja kansallisuuskysymysten kulmasta on, että kaksi Tonavan rantapiirikuntaa – Cahul ja Izmail – palautettiin Krimin sodan seurauksena vuonna 1856 Moldavian vasalliruhtinaskunnalle. Gagauzian historiikissa seuraukset kerrotaan synkällä sävyllä. ”Budžakin lounaisosan (eteläisen Prutin, nykyisen Vulcaneştin rajonin kylien ja myös Bolhradin, jota pidettiin bessarabialaissiirtokuntien keskuksena)” siirtyminen ruhtinaskunnalle aiheutti ”gagauzien pakkomuuton” Zaporižžjan (Zaporožjen) lääniin. (Гагаузия-Ист.) Viimeisimmän Turkin sodan – sen, josta Suomen Kaarti jylhänkoreasti laulaen palasi – jälkeen rantamaa kuului Venäjän tsaarinkruunulle vuoteen 1918.
Aluelaajennukset ja menetykset eivät nähtävästi muuttaneet Pietarin asutustoimia. Niin sanottu ’Uuden-Venäjän’ – Novorossijan – politiikka ulotettiin heti annektoiduille maille. Juutalais- ja venäläistulokkaat keskittyivät kaupunkeihin. Erityisesti bulgaarit ja gagauzit hyötyivät maanomistusjärjestelyistä ja vuosien verovapauksista. Enemmistökansallisuus, romaniankieliset, sen sijaan koostui pääasiassa maanviljelijöistä ja maaseudun asukkaista. Tässä saattaa hahmottaa etiäisiä tulevien konfliktien osasyistä. Etenkin, kun 1800-luvun lopussa enemmistökansallisuus jäi vähemmistöksi omalla maallaan (Bruchis 1996, 12–13).
Neuvostoajan tuote?
Erikoista kyllä, gagauzien osalta 1900-luvun alku sisälsi myönteisiä puolia. Rovasti Mihail Ciachir käänsi Jumalallisen liturgian ja psalmeja gagauziksi sekä laati omakielisiä historiateoksia. Ehkä tämän mahdollisti yleisvaltakunnallinen kehitys, esimerkiksi Pietarin verisunnuntai ja yleislakot, jotka lopulta johtivat Duuman perustamiseen. Julistettiinhan myös Comratissa tasavalta näinä kuohuvina vuosina. Kyseenomaista teemaa soisi selvitettävän enemmälti, varsinkin Euroopassa. Suomelle Bessarabian/Moldovan tapahtumat tarjoavat useankin verrokin (ks. esim. Lamminparras 2025a, 14–15, 17, 19). Toisin kuin meillä peräpohjolassa, vuosien 1905–1907 pyrinnöt Comratissa kukistettiin brutaalisti (Гагаузия-Ист). Myös myöhemmät autonomia-aikeet polkeutuivat vallankumousten jaloissa 1917–1918.
Huomionarvoista on, että autonomian historiikki toisintaa neuvostolaista näkemystä. Pyrkimykset lakosivat ”romanialaisten miehitykseen”, jonka kerrotaan jatkuneen vuoteen 1940. Tästäkin gagauzit ”selvisivät”. (Гагаузия-Ист.) Dramaattisesta kielenkäytöstä huolimatta kerronnassa on osaksi perää. Romanian kuningaskunnan politiikka ajoi yksikielisyyttä, mutta toisen menetyksen pelossa Bukarest kehitti kitsaasti rajamaa-Bessarabiaa. Ensisilmäykseltä on oudoksuttavaa, että isä Mihail (Ciachir) saattoi 1930-luvulla jatkaa raamatullista käännöstyötään sekä historiallista tutkimustaan gagauziksi. Koska Bukarestin yleistavoitteena siinsi yhdenmukaistaa valtakunta, on luultavaa, että gagauzien erikoisvapauden taustalla piilivät kyynisemmät syyt. Sallimalla gagauzikielen kehittämisen valtio kaavaili heikentävänsä venäjän asemaa, joka Bessarabiassa yhä säilyi huomattavana.
Romanialaisvallan loppua kohden historiikki yltyy peräti pateettiseksi. Sen mukaan yksin neuvostoarmeijan 1944 suorittama ”Bessarabian vapautus” pelasti gagauzit Romanian marsalkka Antonescun ”uudelleenasuttamis- ja assimilointisuunnitelmalta”. (Гагаузия-Ист.) Toisaalta myös Bejan viittaa gagauzien karmiviin kokemuksiin. Nimenomaan vuodet 1856–1878, 1918–1940 sekä 1941–1944 heijastuivat sen taustalla, että nämä kuuluttivat itsenäisyytensä elokuun 19 päivänä 1990. (Bejan 2022, 231–233, 235.) Tämä siitäkin huolimatta, että neuvostoaika samoin toi katkeria kokemuksia, stalinismin kauden nälänhädät ja kyyditykset traagisimpina esimerkkeinä.
Eräs syy neuvostomyönteisyyteen lienee lukutaidon eksponentiaalinen kasvu, jota museoväki erityisesti alleviivasi. Lisäksi 1950-luvun siirtymä kreikkalaisesta aakkostosta kyrillisiin kirjaimiin tietyssä mielessä kodifioi gagauzin kielen. On kuitenkin huomattava, että samanaikaisesti venäjän kieli ja venäläiskulttuuri ottivat haltuunsa Moldovan neuvostotasavallan tiede-, taide- ja päätöksentekoinstituutiot. 1970-luvulla toteutettu ohjelmallinen teollistaminen kolminkertaisti koko liitontasavallan kevyen ja raskaan tuotannon. Harva laitoksista kuitenkaan päätyi eteläosiin. Luonnollisesti Dnestr-joki idässä tarjosi tehtaille energianlähteen, pääkaupunki Chišinău sekä pohjoinen Bălţi kasvoivat. Kulttuurillisesti huomioitavaa on, että teollisen kehityksen ja uudistuotteiden kautta moldovan kieli entisestään venäläistyi. Katuja sekä kylänraitteja jälleen nimettiin neuvostosankarien mukaisesti, uusia muistomerkkejä pystytettiin ajan hengessä. (Ţicu 2019, 368.)
Museojohdon korostuksista päätellen venäläishegemonia ei häirinnyt gagauzeja. Vastakkainasettelukierteen laukaisi vasta se, että Moldovan Korkein neuvosto sääti 31.8.1989 uuden kielilain; siinä moldova (ei romania!) latinalaisin aakkosin määriteltiin tasavallan viralliseksi kieleksi. Gagauzit reagoivat julistamalla autonomiansa 12.11.1989. Sinänsä kysymys romanialaisesta, moldovalaisesta tai muusta perimästä tuskin oli yksioikoinen, sen paremmin kansallismielisten kuin venäjän kieltä suosivien parissa. Korkeimman Neuvoston kevään 1990 vaalit selvensivät kulttuurisia jakolinjoja: reformikommunistien ja kansallismielisten tästedes hallitsema neuvosto toteutti vahvaa romaanista suuntausta, Romanian kansallishymnin ja lipun käyttöönottoa myöten.
Maininnan arvoinen on Comratin museonjohtajan pragmaattinen näkökulma. Tulisi puhua ”konfliktista” nimenomaan lainausmerkein, eihän veri edes vuotanut. Silloinkaan, kun Gagauzia ”kansan tahdosta” 19.8.1990 kuulutti itsenäisyytensä (Гагаузия-Ист). Näkemys on osaksi perusteltu, kunhan muistamme, ettei eskalaatio sisällissodaksi jäänyt kauaksi paria kuukautta myöhemmin. Tällä(kin) kertaa gagauzien verenvuodatuksen esti neuvostovoimien väliintulo, joskin Ukrainan puolelta Bolhradista.
Konfliktoiva itsehallinto
Vaikka itsenäisyysjulistus toteutui suht’ yksimielisesti, kysymys suhteesta Moldovan keskushallintoon jakoi gagauzeja. Pääosa kannatti sovittelevaa lähestymistä, mutta myös suoran toiminnan ryhmiä esiintyi. On kiintoisaa, että toisin kuin vuotta aiemmin autonomian 30-vuotisjuhlallisuuksissa (Гуцул 2024), aluejohtaja Guţul ei enää edes etäisesti viitannut eriävyyksiin. Vuoden 2025 tervehdyksessään hän puhui ykskantaan ”gagauzikansasta”, joka ”saavutti valtiollisuutensa” sekä ”saattoi vaalia identiteettiään”. Myöhemmin hän toki monikossa mainitsee ”Gagauzian asukkaiden” nykypolven. (Гуцул 2025.)
Valinta on siitäkin erikoinen, ettei eri ryhmien välinen taisto rajoittunut ainoastaan debatointiin. Transnistriasta (Pridnestrovjesta) matkusti syyskesällä 1990 sotilas- ja vapaaehtoisosastoja Gagauzian avuksi. Toisin kuin suhteellisen neutraali Guţul, varapuhemies Uzun erikseen kiitti tästä panoksesta (GRT 2025). Ennen kaikkea gagauzien keskinäiset yhteenotot jatkuivat vielä kesällä 1993 (Bejan 2022, 235–236). Ei liene aivan väärin arvioida, että hyökkäyksissä kolhooseille yhdistyivät myös opportunismi sekä rikolliset päämäärät.
Etelä-Moldovan epäselvät olot mahdollisti se, että Chišinăun keskushallinto ja koko kansakunta vielä toipui täysimittaisesta sodasta Transnistrian kanssa. Ajoittaiset laukaustenvaihdot olivat kesä-heinäkuussa 1992 kulminoituneet Benderissä Dnestrin länsirannalla satoja kuolonuhreja vaatineeksi ja tuhansia pakosalle ajaneeksi asutuskeskustaisteluksi. Sovinto vaikutti äärimmäisen etäiseltä, ellei mahdottomalta. (Sodasta Dnestrillä 1992 ks. esim. Lamminparras 2025c.)
Toisaalta Moldovan sodanjälkeistä sisäpolitiikkaa kokonaisuutena luonnehtii tasapainohakuisuus, vaikka näkyvimmät toimijat presidentti Sneguria lukuun ottamatta vaihtuivat vuodenvaihteessa 1992–1993 sekä vaaleissa 1994. Kansallismielisten tappio koitui käsinkosketeltavaksi, ja valtaan nousivat maltilliset, kenties jopa itäpainottuneet agraaridemokraatit. Tällä kaudella oli myös laadittavana niinkin olennainen asia kuin itsenäisen maan ensimmäinen perustuslaki. Sen päiväys on 29.7.1994.
Toisin kuin Dnestrin itärannalla, Gagauzialla ei ollut taloudellisia voimavaroja, kunnollista infrastruktuuria eikä logistisia mahdollisuuksia rakentaa riippumatonta valtiota. Pragmaattisesti Comrat alkoi hakea ratkaisua neuvotteluteitse, jota ”rauhanomaista tietä” sekä aluejohtaja Guţul että hänen sijaisensa Uzun erikseen painottivat itsehallinnon 31-vuotisviesteissään (Гуцул 2025; GRT 2025). Jälkimmäinen tosin kärkkäästi palautteli mieliin myös Chişinăun painostus- ja kiristystoimet Gagauzian johtajia kohtaan tuolloin ja yhä tänään. Erityismaininnan ja paheksunnan arvoista on, että Uzunin kovimman pääkaupunkikritiikin ajaksi suora lähetys vaiennettiin; myös tallenne toistaa mykistykset uskollisesti. (GRT 2025.) Syystäkin Gagauzian ja Moldovan tämänpäiväiset suhteet ansaitsevat erillisen tutkimuksen.
Moldovan Perustuslain säätämisen yhteydessä viitoitettiin myös gagauzien tulevaisuus, joka 23.12.1994 kiteytyi autonomialakiin. Viralliselta nimeltään Unitatea Teritorială Autonomă Găgăuzia (UTA Găgăuzia, Gagauz Yeri) kääntyy osuvimmin ’Gagauzian autonominen alue’. Nimestä huolimatta Gagauzia ei muodosta yhtenäistä alaa. Verrattuna kotomaahamme asia saattaa kuulostaa erikoiselta. Suomessa esimerkiksi kuntaliitos on mahdoton ilman jaettua rajaa. Gagauzian tapauksessa kyse on Comratin, Ciadîr-Lungan ja Vulcaneštin kaupungeista sekä 29 kylästä, so. niistä asutuskeskuksista, jotka maaliskuun 1995 kansanäänestyksessä ilmaisivat tahtonsa autonomiaan (Bejan 2022, 242).
Pysyvästi tällä itsehallintoalueella on kirjoilla 103 668 asukasta (Гагаузия 2026). Autonomian perustan voi jälleen hahmottaa vertauskohteella pohjolasta. Gagauzian asukasluku on päälle neljä prosenttia Moldovan väestöstä, eli samaa luokkaa kuin Suomessa on ruotsinkielisiä. Ruotsi on toinen kansallinen kielemme, mutta toisaalta sitä äidinkielenään puhuvilla ei ole omaa maantieteellistä hallintoaluetta. Verrokiksi käy siten myös Ahvenanmaa, jossa asuu vajaa 31 000 ihmistä (ÅSUB 2025), eli sen koko on kolmasosa teemamaastamme. Ahvenanmaa kuitenkin nauttii laajaa autonomiaa. Toisaalta Gagauzian alueella kaikki asukkaat eivät ole etnisiä gagauzeja, vaan väestöön lukeutuu muun muassa bulgaareja, venäläisiä ja ukrainalaisia. Vajaa 30 000 gagauzia puolestaan elää Ukrainassa, Romaniassa sekä pieninä ryhminä muualla.
Itsehallintoalueen pääkaupunki Comratin vallan alla ovat paikalliset kulttuuri-, talous-, koulutus-, sosiaali- ja hallintoasiat. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä valtakunnallisesti merkittävät kysymykset päätetään Chišinăussa. Paradoksaalista kyllä, konflikti kytee kärkevimmin juuri autonomiasäädöksessä. Miten sovittaa yhteen se, että omalakiset gagauzit yksimielisesti turvaavat Venäjään, jos ja kun Moldova keskimäärin pyrkii länteen?
Lähteet
АТО (АТО Гагаузия. Официальный телеграм-канал, 2025). 23 декабря в Комрате прошли… 23.12.2025. https://t.me/gagauziaexecutive/135.
Bejan, Ştefan (2022). Găgăuzii: origini, evoluţie şi aşezarea în sudul Basarabiei. Chişinău: Editura Arc.
Bruchis, Michael (1996). The Republic of Moldavia from the collapse of the Soviet Empire to the restoration of the Russian Empire. Transl. Laura Treptow. East European Monographs. New York: CUP.
Fairclough, Norman (1992). Discourse and Social Change. Cambridge: Polity Press.
CEC (2025). Rezultatele alegerilor parlamentare 2025. Excel.
Гагаузия-Ист (Портал Гагаузии, ei päivätty). История. https://www.gagauzia.md/ru/ato-gagauziya/istoriya.html.
Гагаузия-ОИ (Obshtshaja informatsija, ei päivätty). https://www.gagauzia.md/ru/turizm/obshhaya-informacziya.html.
Гагаузия (2026). Расчет капитальных инвестиций местного значения в разрезе населенных пунктов Гагаузии на 2026 год. 6.1.2026. https://www.gagauzia.md/ru/raschet-kapitalnyix-investiczij-mestnogo-znacheniya-v-razreze-naselennyix-punktov-gagauzii-na-2026-god.html.
GRT (Gagauziya Radio Televizionu, 2025). LIVE | GAGAUZ AVTONOMİYASININ 31-Cİ YILDÖNÜMÜNÄ ADALI GHT YORTULU OTURUŞU. 23.12.2025. https://www.youtube.com/watch?v=rPXrQP1SDuQ.
Гуцул (Евгения Гуцул. Башкан АТО Гагаузия, 2025). Уважаемые жители Гагаузии! Сердечно поздравляю… 23.12.2025. https://t.me/gagauziaofficial/2261.
Гуцул (2024). Сегодня мы отмечаем особую дату… 23.12.2024. https://t.me/gagauziaofficial/796.
Lamminparras, Nico (2025a). ”Glorious past, age-old connection with Russia. Moscow and the Russo-Moldovan historical ties. Bulletin of ”Carol I” National Defence University. Bucharest: The Bulletin of ”Carol I” National Defence University, 7–28.
Lamminparras, Nico (2025b). “Sovereign Chișinău or abyss with NATO”. Moscow and the Moldovan EU referendum 2024. Bulletin of ”Carol I” National Defence University, Vol 14 No. 2. Bucharest: The Bulletin of ”Carol I” National Defence University, 33–46.
Lamminparras, Nico (2025c). Blodig flyter Dnjestr. Kriget 1992 i Moldaviens & Transnistriens diskurser 30 år efteråt. Tiede ja ase, Vol 2024, Nro 82. Toim. Evl. Esa Lappi. Helsinki: Suomen Sotatieteiden seura, 192–222.
Lamminparras, Nico (2024). Putin’s implicit war history of the Russians by the Danube. Revista de Istorie Militară, 3–4/2024. Bucureşti: Institutul pentru studii politice de apărare și istorie militară (ISPAIM), 105–114.
Rainsford, Sarah (2025). Moldova holds key election as Russia’s shadow looms large. BBC. 27.9.2025. https://www.bbc.com/news/articles/c179z9d4vl1o.
Ţicu, Octavian (2019). Homo Moldovanus Sovietic. Teorii şi practici de construcţie identitară în R(A)SSM (1924–1989). Ediţia a doua. Chişinău: Editura Arc.
TVP (2025). Moldova faces pivotal election amid EU aspirations and Russian interference claims [VIDEO]. 24.9.2025. https://tvpworld.com/89101691/eu-or-russia-moldova-faces-crucial-election-on-geopolitical-future.
ÅSUB (Ålands statistik- och utredningsbyrå, 2025). Invånarantalet 31.12.2024. 8.4.2025. https://www.asub.ax/sv/statistik/invanarantalet-31122024.